raitatossu.net

Olen tällä viikolla käynyt kolmesti koulussa. Maanantaina, kun oli vielä normaalia koulua, keskiviikkona vanhojentanssitreeneissä ja tänään tekemässä maantiedon kokeen. Ei silti ole tuntunut hirveältä lomailulta! Minä ja Juholiinini olemme joka ikinen päivä tämän viikon aikana raahanneet laatikoittain roinaa uuteen kotiini noin kilometrin päähän nykyisestä sijainnistani.

Nyt on vihdoinkin muutto loppusuoralla ja pääsen hetkeksi hengähtämään tietokoneen ääreen. Ei tämä tietokone kyllä omani ole ja heti kun saan tämän blogauksen kirjoitettua, alkaa villi imurointi ja pölyjen pyyhintä. Olen jo pyyhkinyt kaikki sotkut keittiön kaapeista ja ovista ja vaatekaapista ja kirjahyllystä, mutta lattialla on aika tumma pölykerros. Mutta mikäs tässä, viihtyisää siivota.

Joudun nyt surukseni ilmoittamaan, että en pysty muutamaan viikkoon kirjoittamaan tänne. Uusi netti aukeaa 19.2. ja lupaan, että sinä viikonloppuna teen oikein superblogauksen. Onhan minulla siinä vanhojen päiväkin ja varmasti tahdotte nähdä kuvia minusta, minusta, minusta ja minusta (en voi julkaista muita kuin itseäni ja ehkä juhoa) ja uudesta kodistani.

Uusi kotini on yksiö, mutta ei sellainen “perusyksiö” joka on vain yhtä suurta huonetta. Siellä on oikea keittiö, vessa, käytävä, vaatehuone, olohuone ja alkovi. Samaisen talon kellarissa on vielä sauna, jossa on lämmitetty uima-allas, hirveän suuri huoneistovarasto ja luonnollisesti pyykkitupa. Olen aivan rakastunut uuteen kotiini! <3333 Sieltä on noin kymmenen minuutin matka keskustaan ja Raksilan marketeille menee 2-3 minuuttia. Näkymä ikkunasta on kaunis jopa talvella, odotan vain innolla kesää ja auringonlaskuja! Koulumatka hieman pitenee, mutta ei se ole paha. Ainahan sitä on joutunut sen kymmenisen minuuttia pyöräilemään

Huomenna on viimeinen muuttopäivä ja silloin vihdoin ja viimein saan tämän kolossaalisen sänkyni siirrettyä uuteen kotiin. Muuten kaikki tavarat ovatkin jo siellä lukuunottamatta jotain siivoustamineita ja yhtä leipäpussia, jota olen nakerrellut tässä viikon kuluessa aina nälän yllättäessä huonoon aikaan.

Hmm hmm. Eikait tässä muuta tähän hätään. Kauhea polte päästä siivoamaan tämän päivän puolella mahdollisimman paljon, ettei jää huomiseksi niin paljoa siivottavaa, joten kiitän ja kuittaan. Kuulemiin (ja näkemiin!) muutaman viikon päästä!

Taas tämmöistä sekalaisblogausta. Siitä taitaa olla jo aikaa, kun viimeksi mitään kirjoitin, niin voisi olla aika. Ajattelin katsokaas viimekertaisen blogauksen jälkeen vähän hidastaa tahtia, ettei tule liian nopeasti vuodatettua ulos kaikkea materiaalia!

No, jokatapauksessa. Minulla on jalka kipeänä. Taas. Se on koko päivän tänään lonksahdellut paikalle ja pois, tunne on ollut ihan kauhean ihana. Lisäksi se, että korkokengillä tepsuttelun jälkeen pohjelihaskin on niin kipeänä, että voi kauhistus. Onneksi Juhosta tulee isona fysioterapeutti, niin saadaan minutkin vihdoin kuntoon! Oli inhottavaa tanssia tänään vanhojen treeneissä. Tai no tanssia ja tanssi, tänään harjoiteltiin poloneesia, eli paikallaan marssimista ja vinossa kävelemistä. Se oli harvinaisen pottumaista.

Lintsasin tänään kaikki tunnit paitsi vanhojentanssikurssin. Nukuin pitkään enkä jaksanut sitten mennä päiväunitunnille eli musiikkiin. Tanssitunnin jälkeen pääsin Juhon kyydillä kaupunkiin, kävin asioimassa aikuisten asioita KELA:ssa ja tunsin oloni wanhaksi, kävin maksamassa vanhojen päivän kampauksesta varausmaksun ja kiertelin optikoilla. Varasin perjantaiksi ajan näöntarkastukseen ja hain kotisovitukseen kahdet eri kehykset. Nykyset silmälasit kun on kauhean tummat ja paksut, niin ajattelin, että uudet voisivat vaihtelun vuoksi olla vähän hennommat. Löysin yhdet ihan mukavat hennot kehykset ja yhdet hienot kehykset, joissa oli kirkkaan punaista ja valkoista. Kävin myös Stockmannilla ostamassa helyjä vanhojen päivää varten. Kauheasti rahaa paloi, mutta ei huolta, sillä olin yllätyksekseni 100e rikkaampi kuin luulin!

Tähän blogaukseen minulla ei ole mitään kuvia. Ajattelin, että ottaisin kuvia noista uusista kehyksistä, mutta minulla on kauhea haava nenässä enkä halua sitä kaiken kansan nähtäväksi. On nimittäin uusi murrosikä alkanut! Finnejä on (huikauhea) ollut KOLME muutaman päivän sisään ja tuntuu, että kohta tulee uusi pituuspyrähdys. En haluaisi kasvaa enää yhtään, 159cm on mahtava pituus kaikin puolin.

Hmm hmm. Minulla ja Juholla on tänään yhden vuoden ja kolmen kuukauden merkkipäivä! Jippii. Ei näitä kuukautispäiviä jaksa enää juhlistaa samalla tavalla kuin ennen, mutta kyllähän me kävimme Amarillo Big Burgerit syömässä, niinkuin lukuisia kertoja aikaisemmin kuukautispäivinä. Tällä kertaa oli minun vuoroni tarjota, kun kerran sen ylimääräisen satasenkin löysin.

Nyt taitaa olla nukkumaanmenoaika!
P.S. Sain töitä!

Voi että nyt keittää. Miksikö? Koska kaikki hevostalli.netin Yleisen keskustelun tyhjänlouskuttajat pätevät jatkuvalla syötöllä asioista, joista niillä ei ole mitään aavistustakaan! Tällä kertaa lestadiolaisuudesta.

Väittelyn aihe nro. 1: Kuka pääsee taivaaseen?
Lestadiolaisuushan on luterilainen herätysliike. Luterilainen. Mietitään hetki, miksi reformaatio tapahtui ja nimenomaan MITÄ Luther kritisoi katolisessa kirkossa. Anekauppaa, henkistä pakottamista käydä messuissa ja synninpäästöissä. Hän, tämä oiva järjen mies, oli nimittäin keksinyt, että eihän Raamatussa sanota: “Osta Jumalalta nämä aneet niin pelastut!” Siellä sanotaan, että jokainen uskova ihminen pelastuu. Uskoi miten tahtoi, oli lestadiolainen, helluntalainen, adventisti tai pelkkä luterilainen. Minusta tämä jo yksinään on aihe, jossa ei ole mitään väittelemistä. Pelastusoppi tai kirkon opit ylipäänsä eivät ole mielipidekysymyksiä. Sama asia kuin jos minä kyseenalaistaisin Helsingin aseman Suomen pääkaupunkina. “Minusta tuntuu, että … Porvoo on oikeasti Suomen pääkaupunki!”

Väittelyn aihe nro. 2: Lestadiolainen elämäntapa on/ei ole väärin
Ensin pitäisi kai määritellä mikä on oikeanlainen elämäntapa. Siinä keskustelussa, josta hiillostuin, tartuttiin erityisesti siihen, että lestadiolaiset eivät yleensä televisiota omista. Okei, no, se tekee minustakin väärän ja vinon ihmisen, en minäkään omista televisiota. Entä lastensaanti. Miksi on väärin, että jokaista lasta arvostetaan ja ollaan valmiita ottamaan avosylin vastaan, oli sopiva hetki tai ei? Onko siis ehdottoman oikein käyttää ehkäisyä ja tehdä abortti, kun aika ei ole hyvä? Itse olen kiitollinen Pohjois-Pohjanmaata asuttaville lestadiolaisille tämän alueen väestörakenteen terveellisestä ja kestävästä rakenteesta. Täällä ei eläkepommeja paljon murehdita, kun syntyvyys on niin korkea. Itse en näe mitään väärää ja vinoa lestadiolaisessa elämäntavassa, mutten toisaalta “maallikon” elämäntavassakaan. Kukin tallaa tyylillään, eikö niin.

Väittelyn aihe nro. 3: Kaikki lestadiolaiset ovat inhottavia ja ylimielisiä pissapäitä
Voisin ilmaista samalla kertaa mielipiteeni myös maahanmuuttokeskusteluun. Lestadiolaiset (ja maahanmuuttajat) ovat vähemmistö tässä suuressa uskomattomien maassa. Se, että yksi lestadiolainen tai maahanmuuttaja sanoo rumasti, varastaa kaupasta tai lyö nenulle, ei tarkoita automaattisesti sitä, että kaikki tekisivät perässä. Kaikki maailman ihmiset eivät hyppäisi katolta vaikka kaveri tekisikin niin! En osaa vastata siihen että miksi juuri yksittäisiä ihmisryhmiä korostetaan. Ehkä lehdistö on täynnä itseään täynnä olevia ateisteja, joiden mielestä kaikki mitä he tekevät on oikein ja kaikki muu väärin.

Olin itse taannoin erittäin hyvä ystävä ikäiseni lestadiolaistytön kanssa. Lapsia heidän perheessään on tietääkseni 12 ja hekään eivät omista televisiota. He ovat perheyhteisönä läheinen ryhmä, jossa kaikilla on oma paikka ja omat tehtävät. Ilmapiiri heidän luonaan oli aina lämmin enkä ikinä kokenut minkäänlaista syrjintään, vaikken uskokkaan samalla tavalla kuin he. Minun isäni on maahanmuuttaja, jota rakastan hyvin paljon ja jos häntä ei olisi Suomeen taannoin päästetty, minua ei olisi teidän päiviänne valaisemassa. Minusta jokaisen tyhjänpäiväisen ja tyhjäpäisen tyhjänlouskuttajan pitäisi mennä itseensä ja miettiä “Mitä jos minä kuuluisin johonkin vähemmistöön? Miltä minusta tuntuisi olla syrjitty? Milloin minäkin kyynistyisin?”

Inhoan itseäni, kun teen tämän. Siloittelen itselleni tätä blogausta sillä, että vaatteet ovat itsetehtyjä. Minusta nimittäin ne blogit, joissa on kuvia “tätä ostin tänään”-tyyliin, ovat maailman turhin ja naurettavin ja tylsin asia. En siis ole ostanut mitään. Paitsi kankaat. Esittelyssä siis kaksi kappaletta kätteni töitä:

Kukkomekko

Tämän mekon tein jo suhteellisen kauan aikaa sitten, olisiko ollut marraskuun lopulla tai joulukuun alussa. Ostin kankaan Eurokankaasta, sain sen halvalla ja ajattelin, että teen siitä vaikka pöytäliinan. Keksin sitten hienomman idean ja minusta tuo kuvio palvelee hyvin mekkona. Tämähän on siis tulppaanimekko Modasta 6/2008. Aikaa kului kolmisen päivää.

Tanttahame

Tanttahame on tanttahame. Tanttakankaasta tehtykkin. Sain kankaan mummilta. Tämä on sama kuin ylläoleva, paitsi ilman yläosaa ja tuo rypytys on erilainen tässä. On myös jostain syystä pienempi. Johtunee siitä, että jouduin piirtämään uudestaan nuo kaavat, enkä osaa yhtään sanoa, mitä kokoa tuo ylempi mekko on. Tähän meni aikaa suunnilleen päivä. Tein kaavat ja leikkasin kankaat eilen aamulla, tänään ompelin kokoon ja ostin vetoketjun koulun jälkeen. Tunneissa siis sunnilleen päivä!

Syy miksi esittelen näitä on yksinkertainen. Olen menossa torstaina työhaastatteluun! Mietin, että laitan tanttahameen päälle, niin näytän oikein viralliselta ja uskottavalta. Kukkomekolla ei välttämättä ole samaa efektiä. Tai sitten teen itselleni jonkin kolmannen vaatteen, jonka voin laittaa sinne. Eurokankaassa on nimittäin ale ja sain äitiltä 20 euroa!

Unelmoin omasta kaksiosta. Unelmieni kaksiossa on keittiö, jossa on tilaa ruokapöydälle, jonka ääressä mahtuu useampikin ihminen syömään. Ruokapöytä on se, mikä jokaisesta kodista yleensä löytyy. Minun kodistani ei, siksi unelmoin omasta ruokapöydästä. Unelmieni keittiössä olisi ikkuna. Ihan rehellinen ikkuna, eikä parvekkeen ovi, josta näkee ankealle parvekkeelle. Keittiössäni olisi myös tiskikone. Se olisi vain mukava lisä, sillä omassa keittiössäni olisi tilaa tiskata astiat käsinkin.

Kaksiossani olisi eteinen. Oven vieressä olisi naulakko, jossa olisi jokaiselle takille oma paikka. Myös niille takeille, joita ei tule paljoa käytettyä, olisi paikka. Tällä hetkellä paikkoja tarvitsisin neljä. Kaksiossani olisi myös vessa, jossa on tilaa myös minun tavaroilleni. Vessani peilikaapissa voisin säilyttää hammasharjaani ja suihkussa voisin säilyttää mitä ikinä tahtoisinkin ilman, että ne päätyisivät sieltä lattialle.

Minulla olisi olohuone. Siellä olisi matto lattialla ja pienellä tasolla mahdollisesti televisio. Jos minulla ei olisi varaa televisioon, voisin koristaa tasoni jotenkin muuten, esimerkiksi lasivaaseilla. Olohuoneeni olisi valoisa ja siellä olisi pehmeä sohva. Siellä olisi kirjahylly ja tietokoneelleni tilaa. Plussana olohuoneestani pääsisi parvekkeelle, johon mahtuu jonkinlainen istuin. Siellä voisin kesäisin istuskella.

Kaksiossani olisi myös makuuhuone. Niin pieni, että sinne mahtuisi vain sänky ja vaatekaappi. Pitäisin sen huoneen ikkunassa aina vaaleaa, ohutta verhoa ja heräisin aamuisin, kun se päästäisi valoa huoneeseeni kuitenkin häikäisemättä.

Asuntoni ei tarvitsisi olla suuri, vain sen kokoinen, että siellä yksin voisin asustaa. Jos rahaa jäisi, voisin myös hankkia sinne itselleni kissan. Minusta ei ole paljoa pyydetty, että voisin viettää päivittäisen hereilläoloaikani muualla kuin makuuhuonessani, niinkuin nykyään teen. Pää hajoaa yksiöön.

Kuvassa kesä (klikkaa suuremmaksi).

Kävin näin talvipäivän ratoksi ulkoilemassa, ja räpsin sieltä jotain satunnaisia kuvia, nyt kun kerran aloitin kuvien postaamisen. Tässä parhaiten onnistuneet, vähän rakeisia ovat kun tuo kamerani ottaa hienoja kuvia vain kunnon valaistuksella. Omasta mielestä paras on ehkä tuo koripallokorin kuva, mitäs te sanotte? (Kuvat saa klikkaamalla suuremmaksi)

Nyt tämmöistä vähän satunnaisempaa blogausta, kun mietin jotain fiksua aihetta, mutten ole vielä keksinyt. Tai olen, mutta säästelen.

Jännä on tämä talvi. Ulkona on violetti ilma. Ihan oikeasti tuollainen vaaleanvioletti. Ihanaa, kun ei ole enää kylmä! Nyt on -13°C kun viimeviikolla oli vielä -30°C! Silloin oli oikeasti kylmä, minulla oli monta päivää peräkkäin kahdet kalsarit housujen alla etten jäätyisi tuolla viiden minuutin koulumatkallani, joka minulla on. Kuitenkin, viimeviikolla taas huomasi sen, ettei oikeastaan olekaan niin kylmä. Joskus syksyllähän sitä kauhulla mietti, että varmasti en ulos astu jos menee alle -20°C:n, mutta niin sitä käveltiin kouluun ja ulkona taisi parhaimmillaan olla -35°C kylmä. Nyt, kun lämmöt on jo paljon korkeammalla, tuntuu että voisi vain nakata kevättakin niskaan ja lähteä maisemakävelylle. Nyt kun on violetti sääkin.

Olen nykyään vähän uimareissulla pississä matikanopiskelujeni suhteen. Derivaatta ei sinänsä tuota vaikeuksia, mutta kaikki muua mikä tuohon derivaatta-kurssiin liittyy! Tuntuu, ettei osaa mitään ja on aivan avuton tunneilla. Osasin eilen läksyjä jonkin verran, mutten osannut perustella sinne mitään niin sekin oli yhtä tyhjän kanssa. Oivoi, miksi minun pitääkin olla pitkällä matikalla. Mukavaahan tuo on, mutta kauhea kun siitä osaa stressata! Päätin kuitenkin, että jos saan vielä kaksi kuutosta matikan kursseista, vaihdan suosiolla lyhyelle.

No, asiasta kukkaruukkuun. Sen jälkeen kun aukaisin sivuni (Googlen mukaan 3.1) blogia on käyty katsomassa 339 kertaa ja eilen tiistaina 12. päivä peräti 20 kertaa! Ajatella. Vaikka suurin osa kävijöistä onkin botteja (84,07% välitön poistumisprosentti – oletan boteiksi suurimman osan), niin onhan se kiva että edes joku oikea ihminen tätä lukee. Lämpimiksenihän minä vain kirjoittelen enkä välttämättä mitenkään mielenkiintoisestikaan, mutta on se silti mukava aina huomata, että jotakuta kiinnostaa. Useamman kerran täällä käyneitä on Googlen mukaan 83 joista ehkä muutama kymmen on muitakin kuin niitä spämmibotteja, jotka ovat ainoita, jotka minulle kommentoivat. Onhan se sydäntäsärkevää, kun innostuu kommentista ja siinä onkin vain jokin pornolinkki. Kiitos kuitenkin Webolin asiakaspalvelija Markuksen (<3) sain Akismetin toimimaan, se poistaa ainakin suurimman osan pornobottien sotkemisesta.

Blogiani on kritisoitu siitä, ettei täällä ole kuvia. Siksi onkin aika aloittaa uusi aikakausi raitatossu.netin historiassa ja alkaa postaamaan kuvia! Ajattelin, että postaisin kuvan siitä, kuinka hyvin minulla on tänään hiukset. Ei mitenkään itserakkaassa mielessä (tai ehkä vähän) vaan siinä mielessä, kuinka hienosti vanhanaikaisesti nämä ovat. Katsoin eilen Annikan (kämppiksen) ostaman Merirosvoradion DVD:ltä ja minusta se hippimuoti yms. oli kauhean kaunista. Siksipä minullakin oli tänään mukavasti kaarevasti hiukset koko päivän. Otin aamulla muutaman kuvan näistä, mutta huomasin että ne olivat kaikki hirveitä, joten postaankin mäkityskuvan, jossa hiukset eivät valitettavasti ole niin nätisti kuin tänään:

Kuvassa selaan todennäköisesti KuvatON.comia hienolla ja uudella 15 -tuumaisella Mac Book Prolla! Se ei valitettavasti ole minun, mutta onneksi se on Juhon, joten saan käytellä sitä suhteellisen vapaasti. Näin brassaillakseni taustalla näkyy myös hieno ja myös uutuutta uhkuva ompelukoneeni Yasmine. Onhan siinä myös tämä minun tietokoneeni, mutta se ei ole brassailun aihe. Niin ja huom, kuvassa huone ei ole sotkuinen, vain seinä on täynnä tavaraa.

Mutta kun kerran kukkaruukuista puhutaan, voisin valitella kasvieni kuolleisuuslukua, joka on jo 60% kaikista huoneeni kasveista! Saniaisen kuolemisesta en ole täysin varma, mutta kai sekin on kuollut. Minulla oli myös jokin mikälie köynnös jonkin aikaa, mutta se nuupahti kun en saanut vietyä sitä ulos ja se olisi ollut onnellisempi ulkona kuin tuossa kirjahyllyssä. Sitten oli sellainen pikkukasvi, josta Hilkka sanoi että se on Ruotsiksi “kukka jolla on pipareita kädessä” tai jotain vastaavaa. Sekin jokatapauksessa kuoli kun en muistanut ikinä kastella sitä ja se taisi muutenkin tykätä vähän huonoa talvesta. Traakkipuu ja kultaköynnös kuitenkin elävät vielä, traakkipuu ei aivan täysissä voimissaan mutta tuossapa tuo sinnittelee. Viimeksi lehtiäkin taisi pudota joskus ennen joulua, joten en ole aivan huolissani.

Niin ja hiukset tosiaan tuoksuu jännälle. Annika osti minulle syntymäpäivälahjaksi hienoa Klippoteket-lakkaa ja kun se alkoi käydä vähiin, ostin uuden mutta vähän erimallisen. Se on myös Klippoteket, mutta se on vaaleanpunaisessa putelissa ja tuoksuu, mutta on aivan älyttömän vahvaa! Sitä voin suositella kaikille joilla on luonnonkiharat hiukset. Nyt lopetan tämän kirjoittelun kun alkaa jo vähän venähtää.

Muistakaa kommentoida!

Aika moni varmaankin tietää kuinka vanha olen. Jos ei, niin tuolta ihan sivun yläreunasta löytynee jotain vinkkiä. En siis ole vielä edes täysi-ikäinen ja koulut on kesken. Mietin vapaa-aikanani läksyjä ja yritän iltaisin päättää milloin menisin nukkumaan. Yllätyksekseni olen saanut huomata, ettei kaikkien elämä olekaan niin yksinkertaista.

Sain aikaisemmin tänään tietää jo kolmannesta entisille luokkatovereille syntyvästä lapsesta. Kaikki tulevat ja jo olevat äidit ovat samanikäisiä kuin minä ja korkeintaan 18 vuoden ikäisiä. Ei siinä mitään, arvostan jokaisen rohkeutta uskaltaa lähteä kasvattamaan lasta, kun on itsekin vielä lapsi. Itse en uskaltaisi, vaikka kuinka kovasti tahtoisin. Minua kiehtoo kovasti ajatus siitä, että minun sisälläni kasvaisi joku toinen ihminen, joka tulee joskus ajattelemaan, puhumaan ja vaikuttamaan ihmisten elämiin minun kauttani. Täysi vastuu toisesta ihmisestä on myös hämmentävä, sillä ei tässä oikeastaan itse vieläkään ole aivan omillaan, vaikka yksin asuukin.

Ja mitä siihen suku ja tuttavat sanoisivat! Isä varmasti kieltäisi olemassaoloni ja muualta saisi kuunnella sitä, kuinka huono ihminen on ja yhtä hullu kuin äiti. Siksikin arvostan ihmisiä, joilla on rohkeutta kohdata kaikki tämä. Kaikki ennakkoluulo teiniäideistä, vastuu toisesta ihmiselämästä ja oman elämän eläminen kasvattaessa toista. Minulla ei ole sellaista mielenvahvuutta eikä kyllä haluakaan saada lasta tähän elämänvaiheeseen. Tahdon, että kun synnytän omat pienet ja ihanat ja kiittämättömät kakarani, ne voivat syntyä ehjään perheeseen, jossa vanhemmilla on koulunkäynnit jo takanapäin ja jotain vakautta elämässä. Tahdon tarjota omille lapsilleni kaiken, mitä minulla ei koskaan ollut enkä halua, että lapseni olisivat varttuessaan katkeria samoista asioista kuin minä nyt.

Okei, tästä lähtee ensimmäinen oikea blogaus melkein vuoteen! Huh kun jännittää vähän että mitä sitä ikinä saa aikaiseksi ja kuoleeko tämä blogi heti kättelyssä. Ajattelin kuitenkin, että jos kerran viikossa ehtisi kirjoittaa, ei ole mitään syytä rypeä syyllisyydessä.

Blogini viimeisen merkinnän jälkeen on tapahtunut muutakin kuin mistä kirjoitin toissapäivänä. Äitini on löytänyt itselleen uuden miehen! Olen iloinen äidin puolesta, vaikken tykkää miehestä ollenkaan. Haisee tupakalle ja puhuu epäselvästi ja muutenkin jotenkin niljakas vanha mies. Joka tapauksessa, kävin siellä kylässä eilen. Äidin televisio oli jotenkin oudosti vihreä ja katselin sieltä sitä ohjelmaa, missä on se rouva Bukée ja sen mies. Siellä päin ollessani pyörähdin myös isän luona. Jasmin oli taas kasvanut metrin kuukaudessa ja Rania oli vieläkin mielissään syntymäpäivästään, niinkuin viimeiset kolme kuukautta. Nythän se vihdoin 16. päivä koittaa!

Lupasin Ranialle, että ostan jotain kivaa synttärilahjaksi. Aluksi ajattelin, että ostan jonkin kivan prinsessamekon, mutta sen Rania taitaa saada äidiltään. Rania haluaisi “semmosen imurileikin semmosen rrmm”. Kävin etsimässä sellaista Citymarketista, mutta siellä oli vain tuhat erilaista Hello Kitty -lelua ja Baby Borneja.

Jännä juttu nuo lelut nykyään. Baby Born joka pitää ääntä maksaa noin 25e. Pienenä kaikki sellaiset tuntuivat jotenkin siltä, että ne maksavat vähintään miljoona markkaa ja että niitä on pakko toivoa joululahjaksi, vaikka jouluun kuinka on vielä kahdeksan kuukautta. Siksipä minulla oli vain yksi Barbie, jolla oli sentin pituiset hiukset ja vessapaperia vaatteina. Halusin tietysti aina uutta, mutta se lelunpaljous hämmensi niin paljon, ettei koskaan tullut toivottua.

Leikki-imuria pitää vielä etsiä! Olen aivan varmasti joskus jossain sellaisen nähnyt, seuraava etappi onkin Lelu-Tapuli.

Mutta se leluista. Rania oli täällä yötä viime yönä ja meillä oli huisin mukavaa! Rania kertoi kaikille, bussikuskille, kaupantätille ja siivojalle, joka siivosi rappukäytävää, että “tässä on minun isosisko ja oon menossa sinne asumaan huomiseen asti.” Bussikuskille tosin kertoi olevansa minun isosiskoni, mutta asia kai meni kuitenkin perille. Täällä kotona sitten pelattiin tietokoneella muistipeliä ja äänipeliä, jossa piti valita eläin, joka teki annettua ääntä. Iltapalaksi kiiviä, johon pikkuinen rakastui kamalasti ja söi niitä mahan täyteen, vaikka leipääkin yritin tarjota ja nukkumaan vaaleanpunaisen muumipeiton alle. Rania oli aivan ekstaasissa koko ajan, jonka oli täällä ja yllättävää kyllä, ei kertaakaan itkenyt ikävää tai mitään muutakaan. Minullakin oli mukavaa.

Torstaina alkaa koulu ja Ranialla päiväkoti. Huomenna kellohame?

Alla on kolme blogimerkintää, jotka ovat kaikki joskus olleet kaiken kansan pällisteltävänä täällä raitatossu.net:issä niinä aikoina, kun viimeksi blogia kirjoitin. Viimeinen merkintä, jonka löydän, on kirjoitettu 24.2.2009 ja hehkutan siinä seurustelleeni hurjat neljä kuukautta silloisen (ja nykyisen) poikaystäväni kanssa. Kerron myös tulevasta rippileiristä ja voivottelen taipumustani matkapahoinvointiin.

Juuri mikään ei ole tuosta ajasta muuttunut. Olen edelleen työn uuvuttama lukiolainen, minulla on edelleen varpaat jäässä ja olen taas istunut koko päivän tietokoneen ääressä. Olen muuttanut. Asun nykyään paljon lähempänä koulua ja paljon isomassa asunnossa kuin se, johon usein ennen viittasin ihmistensäilömislaitoksena. Liikun nykyään enemmän ja luen nykyään enemmän. Minulla on ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset kuluvan vuoden keväällä, eli vain parin kuukauden päästä, ja jännitän niitä aivan mahdottomasti.

En tiedä muistaako blogiani enää kukaan, mutta toivon, että joku joskus vaivautuisi tätä blogin irvikuvaa lukemaan. Tämä kirjoitus jää lyhyeksi, sillä nyt on myös sormet jäässä ja palan halusta päästä ilmoittamaan ihmisille blogini jälleensyntymästä.