Tuiskulan talli

Virtuaalihevonen | A SIM-game horse

Kodon Hunajainen

Lopetettu syyskuussa 2019.
Lempinimi Hunni Rotu, skp Suomenhevonen, tamma
Syntymäaika 07.06.2016 Suomi Väri tummanpunarautias
Säkäkorkeus 152 cm Omistaja felissa VRL-04000
Rekisterinumero VH16-018-1884 Kotitalli Tuiskulan talli
Painotus Koulupainotus: Vaativa B Kasvattaja Kodon Ratsutila

Palkittu Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuudessa syyskuussa 2016 pistein rakenne 6,8, suku 10, käytöskoe 15, ratsastuskoe 7,2 + 7 = 46p SV-I
Palkittu Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa heinäkuussa 2018 pistein 5 + 40 + 23,5 + 10 + 15 = 93,5 p. KRJ-II

Luonnekuvaus

Kodon Hunajainen eli Hunni on luonteeltaan todella perinteinen suomenhevonen, sellainen josta vanhat laulut ja tarinat kertovat. Vain pitkä liinaharja puuttuu. Hunni on hyvin rauhallinen ja selväpäinen hevonen, joka jaksaa odotella rauhassa eikä sillä ole ikinä mihinkään kiire. Karsinassa harjatessa Hunnia ei välttämättä tarvitse edes laittaa kiinni, sillä se seisoo kuuliaisesti ja hiljaa paikallaan koko ajan. Tamma nauttii kovasti harjauksesta, ja saattaa välillä vaikka nukahtaa sen ajaksi. Varusteidenkaan laitossa ei ole mitään ongelmia, ainoastaan vyötä kiristäessä pullistelee vatsaansa ja saattaa hiukan luimistella. Siitä huolimatta Hunni on erinomainen hevonen myös lasten käsiteltäväksi, sillä se ei hermostu ja osaa varoa lapsia.

Hunnin laukassa on todella miellyttävä istua, ja se onkin sen paras askellaji. Tamman laukka on pitkää ja pyörivää, ja siinä on helppo pysyä kyydissä myös ilman satulaa. Ravissakin Hunnilla on pitkät askeleet, mutta ne eivät ole yhtä lennokkaat ja myös takajalat saisivat kohota ylemmäs. Hunnin paras liike on ehdottomasti lisätty laukka, jossa se pääsee todella näyttämään sen hienoja askelia ja vahvaa olemustaan. Tämä tamma tietää kyllä milloin selässä on pikkulapsi ja milloin osaava kouluratsastaja. Hunni on täydellinen pienten lasten kanssa - tamma kantaa niitä hellästi ja varovaisesti selässään. Osaavan ratsastajan kanssa tämä loistavalla työmoraalilla varustettu hevonen taas väläyttelee taitojaan.

Kisapaikalla Hunni on yhtä viileän rauhallinen kuin kotonakin. Se ei juurikaan katsele orien perään, eikä sitä häiritse jatkuva hyöriminen ympärillä tai suurten autojen piippaukset. Hunni on todella helppo lastata, ja se onkin rohkaissut monia muita hevosia lastauksen kanssa. Kisoissa tamma tekee aina parhaansa, ja siitä näkee kuinka se tykkää esiintymisestä suuremmallekin yleisölle kuin kotitallin väelle.

© Daisy

Sukutaulu

i. Rajattoman Haaveuni
VH15-018-0838
prt 155 cm
ii. Fiktion Unilukkari KTK-III
rt 153 cm
iii. Huvin Urbaanitarina KTK-II KRJ-I iiii. Huvin Uniikki KTK-III KRJ-I SLA-II
iiie. Lakean Iltatähti KTK-II KRJ-I SLA-I
iie. Koistilan Tutuna KTK-III KRJ-II VVJ-II iiei. Ruuti-Poika
iiee. Huvittajan Tutteli KTK-II
ie. Viehättävän Tara KRJ-II
rt 158 cm
iei. Koistilan Trolli KTK-III ieii. Viehättävän Pöljä KTK-III KRJ-I SLA-II
ieie. Lakean Hiirenvirna KTK-I SLA-II ERJ-II
iee. Koistilan Haave KTK-III KRJ-I ieei. Kauhukakara KTK-II KRJ-III ERJ-III
ieee. Koistilan Viska KTK-III KRJ-II
e. Riiviöiden Hunajahippu
VH15-018-1037
prt 155 cm
ei. Milkan Rasavilli KTK-III KRJ-II
prt 157 cm
eii. Sarkasmi KAT SLA-II eiii. Unholan Tuisku KTK-I
eiie. Sesilja HUI KTK-III SLA-I
eie. Milkan Rianna KRJ-II SLA-I eiei. Sannin Rommikola KRJ-II SLA-II
eiee. Milkan Akustiina
ee. Riiviöiden Hunajapupu KTK-II
trn 152 cm
eei. Harharetken Unisirppi KTK-III KRJ-II eeii. Valveuni KTK-II KRJ-I
eeie. Sannin Suometar SLA-II
eee. Hunajamieli KTK-III ERJ-II eeei. Fiktion Rajakreivi KTK-II ERJ-I SLA-I
eeee. Hunajapyrstö KTK-II
Isälinja: Rajattoman Haaveuni - Fiktion Unilukkari - Huvin Urbaanitarina - Huvin Uniikki - Unisieppari | Emälinja: Riiviöiden Hunajahippu - Riiviöiden Hunajapupu - Hunajamieli - Hunajapyrstö - Alaina

Jälkeläiset

rotu varsa syntymäaika isä omistaja
Suomenhevonen, ori Tuiskulan Harha 03.06.2017 Nupun Haamu Tuiskula

Kilpailutulokset

KRJ -sijoituksia 40 kpl
24.08.2016 - Fiktio - Vaativa B - 2/40
01.09.2016 - Fiktio - Vaativa B - 5/40
04.09.2016 - Metsovaara - Vaativa B - 2/40
08.09.2016 - Fiktio - Vaativa B - 3/40
13.09.2016 - Ros Cirein - Vaativa B - 5/30
14.09.2016 - Ros Cirein - Vaativa B - 2/30
14.09.2016 - Vehkakorpi - Vaativa B - 3/40
20.09.2016 - Ros Cirein - Vaativa B - 5/30
19.09.2016 - Vehkakorpi - Vaativa B - 3/40
30.09.2016 - Mandelbacke - Vaativa B - 4/50

02.10.2016 - Rappadan - Vaativa B - 2/40
03.10.2016 - Kuuralehto - Helppo A - 2/40
04.10.2016 - Kuuralehto - Helppo A - 1/40
05.10.2016 - Fiktio - Vaativa B - 3/40
06.10.2016 - Rappadan - Vaativa B - 2/40
06.10.2016 - Zodiac - Vaativa B - 1/30
08.10.2016 - Ros Cirein - Vaativa B - 6/40
08.10.2016 - Zodiac - Vaativa B - 1/30
08.10.2016 - Zodiac - Vaativa B - 2/30
09.10.2016 - Kuuralehto - Vaativa B - 1/40
10.10.2016 - Brivey - Helppo A - 3/30
12.10.2016 - Hortensia - Vaativa B - 4/30
16.10.2016 - Hortensia - Vaativa B - 5/30
19.10.2016 - Brivey - Helppo A - 1/30
23.10.2016 - Metsovaara - Vaativa B - 5/40
23.10.2016 - Metsovaara - Vaativa B - 5/40
27.10.2016 - Hortensia - Vaativa B - 2/30
27.10.2016 - Brivey - Helppo A - 4/30
28.10.2016 - Fjellwind - Vaativa B - 1/30
30.10.2016 - Metsovaara - Vaativa B - 1/40

30.10.2016 - Hortensia - Vaativa B - 2/30
30.10.2016 - Metsovaara - Vaativa B - 1/40
04.11.2016 - Metsovaara - Vaativa B - 5/40
05.11.2016 - Metsovaara - Vaativa B - 1/40
12.11.2016 - Metsovaara - Vaativa B - 6/40
23.11.2016 - Ros Cirein - Vaativa B - 6/40
27.11.2016 - Ros Cirein - Vaativa B - 2/40
27.11.2016 - Ros Cirein - Vaativa B - 1/40
29.11.2016 - Ros Cirein - Vaativa B - 4/40
30.11.2016 - Ros Cirein - Vaativa B - 3/40

Päiväkirja ja valmennukset

Kouluvalmennus - valmentajana Jannica

Hunni työskenteli hyvällä moottorilla valmennuksen alusta saakka ja jaksottain näytti jopa siltä, että felissa vain matkusti mukana hyvässä kyydissä. Tamman askellus takaosasta kertoi kuitenkin ratsastajan ahkerasta työskentelystä ja tamma tuntui nauttivan omistajan ratsastamana kouluvalmennuksesta täysin rinnoin. Kiva lämmin keväinen keli oli saanut linnut laulamaan ja olimme siirtyneet plussakelin innoittamana kentälle, jossa tosin oli vielä hokkikengälle tarvetta. Hunni työskenteli tyytyväisenä alkuverryttelyn parissa ja saitte tehdä vielä ennen vaikeampia tehtäviä muutamia väistöjä ravissa pituushalkaisijalta uraa kohti molemmissa suunnissa, ennen kuin sait tarjota hetkeksi pitkää ohjaa. Välikäyntienkin aikana käyntitemmon tuli säilyä ja takaosan työskennellä eikä vain laahustaa perässä. Saatuanne hetkisen lepotaukoa jatkettiin pitkät sivut avotaivutuksen parissa, jonka katkaisi lyhyensivun keskelle tehty iso voltti, jolla asetus tuli vuoropuolin ulos ja sisään.

Hunni kuunteli tarkkaavaisena ja siirtyi sitten keinuvaan laukkaan seuraavan pitkän sivun alusta sitä pyytäessäsi. Saitte jatkaa muutamat kokorataleikkaat askelta pidentäen, jotta tamma työskentelisi heti alkuun jo paremmin selän läpi. Se tuntui olevan tänään iskussa ja kun laukkarytmi saatiin kohdilleen sait alkaa siinä tekemään voltteja ja ympyröitä omatoimisesti koko kenttää hyödyntäen. Vielä keskityimme hetkisen lähiopetuksessa ympyrällä vaikeampaan oikeaan kierrokseen, jossa sait jäädä hetkeksi kevyeen istuntaan ja pyytää Hunnia eteen. Sen jälkeen istuit taas satulaan ja sait ruveta tammaa kokoamaan parempaan muotoon. Siinä ei kauaa mennytkään, kun sopiva muoto löytyi, tamma myötäsi niskasta ja astui takasilla paremmin alle laukassa. Tämän jälkeen oli hyvä lopetella rentoihin loppuverkkoihin.

Kouluvalmennus - valmentajana Jannica

Seuraavana päivänä valmennuksessa felissan kanssa keskityttiin paitsi peruasioiden kertailuun myöskin avotaivutukseen. Sait aloitella ravissa verryttelyä, jonka lisäksi otettiin jo käynnissä mukaan parit perusväistöt, joista siirryttiin tekemään avotaivutusta toiselle pitkälle sivulle ja toinen tultiin ravissa loivaa kiemurauraa vaihtaen asetusta kaaren mukana. Se sujui kivasti ja vaihdettuanne suuntaa oli aika nostaa laukka ja jatkaa tehtävää kokonaisuudessaan laukassa. Hunni työskenteli tänäänkin ensiluokkaisella motivaatiolla, eikä vaativan tasoiselle ratsukolle tehtävä ollut edes vaikea. Tamma teki hienot avotaivutukset laukassa juuri oikeassa linjassa uraan ja lisäksi vaihtoi vieläpä laukat loivalla kiemurauralla toisella puolen pitkän sivun. Sait taputtaa onnistuneen tehtävän jälkeen Hunnia kostealle kaulalle ja antaa sen kävellä hetkisen, maneesissa oli jo tähän vuodenaikaan melko lämmin.

Välikävelyjen jälkeen keskityttiin hetki ravi- ja laukkarytmiin, jossa olin alkutunnista huomannut lieviä ongelmia tahdin säilyttämisen suhteen sekä sen palauttamisessa lisäysten ja askeleenpidennysten jälkeen. Hunni teki hyvät ravilisäykset, mutta kun olisi pitänyt siirtyä takaisin keskiraville se alkoi hieman painaa ohjalle ja tuli etupainoiseksi. Tätä saatiin pidättein ja eteenpyytämällä korjattua jonkin verran, mutta parhaan avun tammalle tuntuivat tuovan vuorottaiset kokoavat ja rentouttavat liikkeet, joita opettelimme lopputunnin ja joita sait kotiläksyksi tehdä Hunnin kanssa vielä ennen huomista tuntia hieman. Huomenna olisikin vuorossa rataharjoitus ja hieman lyhempi valmennus. Loppuverryttelyissä saitte keskittyä tänään rentouttamiseen, sait tarjota hieman pidempää ohjaa tuntuman kuitenkin säilyttäen ja ratsastella voltteja sekä isoja kaaria suuntaa vaihtaen välillä.

Kouluvalmennus - valmentajana Jannica

Saitte ratsastaa viimeisellä Hunnin valmennuskerralla alkuverryttelyn jälkeen kouluradan, jota olitte kilpailuissa eniten startanneet. Ensimmäisen kerran tyydyin vain katsomaan suorituksen, antamaan alkuosaan muutaman kommentin ja sitten toisella ja kolmannella kerralla neuvomaan kädestä pitäen sitä mukaa parit vinkit, kun rata eteni. "Muista sisäpohje pitää tamman suorassa" kehotin, kun pari tuli pituushalkaisijalle tervehdykseen ravissa ja Hunni yritti hieman mutkitella ennen pysähdystä. Toinen kerta tämän jälkeen sujui jo paremmin ja pääsitte jatkamaan ohjelmaa eteenpäin. "Muista se sisäpohje taas voltilla" muistutin kun Hunnin tahti alkoi ravivoltilla hiipumaan ja se taas toi kiireisyyttä väistöön, jossa sait pitää ulko-ohjalla enemmän vastaan, ettei tamma kiirehtinyt uralle pituushalkaisijalta. Laukassa sait käskyksi istua paremmin satulaan, mutta kuitenkin valmistella tammaa avoihin paremmin ja aiemmin. Toisella kerralla nekin sujuivat jo paremmin, mutta sitten tamma jäi taipumaan kaulastaan taivutuksen suuntaan, vaikka sen olisi pitänyt olla suorana. Neuvoin loppuun vielä kehittäviä laukkatehtäviä, jolla saataisiin voimaa takaosan työskentelyyn ja sen jälkeen pääsitte tekemään rentouttavan lenkin lähimaastoon loppuverryttelyksi.

Hevosen kuvat © Taciturn | Muu © Tuiskulan talli