VIR MVA Ch. OSIRIS V. BRYORT
» Osiris v. Bryort, "Asar"
» Suomalainen puoliverinen, ori
» Syntynyt 17.05.2007 - v.
» Säkäkorkeus 169 cm, punarautias
» Estepainotteinen, re 150 cm
» Omistaja: Yogi , Solo
» Ex. Omistaja: noah.
» Kasvattaja: Taru K, BR Team
» Rekisterinumero: VH-27822
|
© Guido Recki
|
Saavutukset: VIR MVA Ch (myönnetty 17.09.07), SJP-II (50p, 15+23+12+0)
Kilpailumenestys: 88 ERJ sijoitusta, joista 13 voittoja (1 ERJ-Cup sijoitus)
|
» » » Luonnekuvaus
Osiris v. Bryort, ori, jota tuttavallisemmin kutsutaan Asariksi, on erittäin hyvätapainen nuori herra, jonka käytöksestä ei tarkinkaan voi löytää moitteen sijaa. Paljolti luonteenpiirteitä on periytynyt herran - kimolta - isältä. Tietysti jokaisella on pienet paheensa, mutta nämähän vain tuovat ulottuvuutta luonteeseen. Asar saapui tallille varsin nuorena varsana, ja jo ensimmäisinä päivinä oli kotiutunut todella hyvin muiden hevosten joukkoon. Herra ei juurikaan valloittanut kaikkien sydämiä, mutta muutamat, jotka sitä jaksoivat hoitaa, saivat kokea sen ylitsevuotavan kohteliaisuuden. Hieman sisäänpäinkääntynyt ori ei ole ensimmäisenä siellä missä tapahtuu, mutta kunhan siihen kunnolla tutustuu, niin huomaa, ettei ori olekaan oikeastaan yhtään oudompi kuin muut.
Nuori ori on varsin helposti koheltava herra, mutta kyllä se kuuntelee "korkeampiarvoistaan" sen verran hyvin, että tajuaa, milloin kannattaisi venkurointi lopettaa. Mitä nyt pari kertaa Asar on astunut hoitajansa varpaiden päälle ja sen jälkeen aina seissyt mahdollisimman poissa tieltä. Suurehkon kokonsa takia ori ei ole ihan se maailman huomaamattomin. Oikeastaan voisi sanoa, että ori käyttäytyy vähän hölmönlaisesti, vaikka siltä kyllä järkeä päästä löytyy. Ei se lähtisi ratsastajan käskemänä hyppäämään kaivoon. Lähes aina Asarin voikin tavata korvat hörössä karsinan takaosista, varsinkin jos ovelle on ilmestynyt orille täysin uusi tuttavuus. Ei monen ihmisen hevonen, luottaa vain niihin, joiden kanssa on tekemisissä paljon. Ratsastaessakin tämä on ongelma, sillä mikäli Asar ei luota sinuun, se kuumenee ja jännittyy helposti, eikä hypyistä tule oikein mitään sitten.
Hoidettaessa iso ori yrittää olla mahdollisimman vähän hoitajansa tiellä, vaikka tietysti on enemmän tiellä kuin pois tieltä. Uteliaaksikin voisi Asaria kaikesta huolimatta kutsua. Hetket, jolloin hoitaja ei harjaa, kuten esimerkiksi kävelylenkit, tai muut yhteiset toimet, ovat rauhoittavia, eikä Asarilla ole laisinkaan niistä kiire pois. Ori kyllä vaatii paljon liikuntaa, sillä myös siinä tapauksessa kun se on seissyt yhdenkin päivän paikallaan karsinassa normaaliruokinnalla, alkaa hermostuminen näkyä. Tämän vuoksi Asar on kävelyillä varsin useasti, jollei muuten ole ratsastajaa paikalla / tarhaa sillä hetkellä vapaana. Raamikkaan orin hoitaminen näyttää helpolta, jota se varmasti onkin. Satuloitaessa ei tule ongelmaa satulan laittamisen kanssa, suitsetkin sujahtavat remmeineen päähän kuin vettä vaan. Asarilla ei edes ole tapana laskea tai nostella päätään, kuten useimmilla tämän tallin hevosilla - ainakin toisinaan. Kavioiden siistiminen käy helposti, kuten harjaaminen kaikilla mahdollisilla harjoilla, vaikkei orilla ole yleensä taipumusta olla kovinkaan likainen. Edes tarhaulkoilujen jälkeen.
Ratsastettaessa Asar on unelma. Se kuuntelee ratsastajaa, ja on herkän oloinen. Toisinaan kyllä orin perusteellinen ratsuttaminen vaatii voimankäyttöä, mutta yleensä pienemmätkin avut menevät suht helposti perille. Ratsastajan tulee olla herralle tuttu, ei uusia ihmisiä suoraan selkään, sillä Asar jännittyy tällöin helposti, eikä mikään sen jälkeen enään rupea onnistumaan. Kouluratsastus ei aivan ole orin päälajina, mutta sitäkin se pystyy menemään helpon oloisesti ratana Helppoa B:tä. Laukanvaihdot vaativammista kouluradoista erilleen poimittuna onnistuvat myös varsin nopeassa tahdissakin, ja laukan pienentäminen ja lisääminen, mutta kouluratsua ei herrasta saisi tekemälläkään. Toisin kuten kouluratsastuksen tapauksessa, Asar on erittäin hyvä esteratsu, kuten sukukin viittaa. Ori hyppää mielellään sekä korkeampia että matalampia esteitä. Jotkut tuomarit ovat joskus sanoneet Asarin hyppytekniikan olevan omintakeinen, mutta näin lähemmästä näkökulmasta sanottuna voisi kertoa, että orin hyppytapoja on varsin helppo muuttaa kullekin esteelle sopivaksi. Asarilla ei nimittäin ole tarvetta päästä tietyllä tavalla lähestymään estettä ja yleensä se antaa lähestymisen hallinnan täysin ratsastajan haltuun. Joskus kriittisissä tilanteissa Asar kuitenkin ottaa ohjat omaan käteensä ja hyppää parhaaksi näkemällään tavalla, ettei sentään mentäisi esteestä läpi. Jota taas Asarin pieni kilpailuhenkisyys ei laisinkaan salli.
Kilpailutilanteessa ori on vähän energisempi kuin kotona, mutta muuten käyttäytyy melko samalla tavalla. Herralla ei ole tarvetta tutustua kaikkiin muihin hevosiin, mitä nyt saa rauhassa olla omien tuttujen ihmisten ja hevosien keskellä. Tämä tietysti riippuu kilpailupaikan ilmapiiristä, korkeamman tason kilpailuissa on varmaan rauhallisempi tunnelma kuin matalampien esteiden kilpailuissa, jossa on yleensä enemmän osallistujiakin. Asarille sopii ensimmäiseksi mainittu, eli rauhallinen tunnelma, jotta ori saa keskittyä itsekin tulevaan suoritukseen ja olla rauhassa ilman suurempia hälinöitä. Verryttelyssä kannattaa verrytellä ori kunnolla, ettei sitten radalla löydy jotain uusia energiavaroja, joita ori saattaa sitten huvikseen ruveta käyttämään väärissä tilanteissa.
© Luonne: noah.
» » » Sukutaulu ja sukuselvitys
i. VIR MVA Ch Chapassio papurikko - trak - 172cm |
ii. Impression Selda EVM trak |
ie. Chantana ZE EVM trak |
e. Supegrior rautias - fwb - 165cm |
ei. Bushham Dunger GT EVM fwb |
ee. Hwotary v.d Onsk EVM fwb |
» » » Katso 4-polvinen sukutaulu!
Osiris v. Bryort on laadukas BR-Teamin suomalainen puoliverikasvatti. Heti kun varsaa tarjottiin myyntiin, oli siitä aivan pakko tehdä tarjous sen upean suvun ja suvun kapasiteetin sekä menestyksen takia. Emän puolelta Asar on useamman polven fwb-risteytys, mutta isän puolelta löytyy enemmän trakehnerverta. Isä Chapassio on kimo trakehnerori, joka on vaikuttanut pitkälti jo monta vuotta. Herran ensimmäiset jälkeläiset löytyvät vuodelta 2005. Oriilla on yhteensä 22 sijoitusta ERJ:n ja KERJ:n alaisuudesta, niistä jopa 7 voittoja! Tämän lisäksi ori on palkittu rakenteestaan VIR MVA Ch-arvonimellä. Useita jälkeläisiä jättänyt ori vaikuttaa vieläkin puoliverikasvattien suvussa, ja se on palkittu VJA-B jälkeläispalkinnolla. Chapassion sukujuuret tulevat Saksasta. Isänisä Impression Selda on kotimaassaan Elit palkinnolla jälkeläistensä perusteella palkittu menestynyt jalostusori. Isänemä Chantana ZE, korkean hyppykapasiteetin omaava tamma, polveutuu Ranskan trakehnerjalostuksesta ja näin ollen tuo lisää erilaista verta suomenpuoliverijalostukseen.
Emä Supegrior on useamman polven este-fwb-jalostuksen tulosta. Tammalla on korkea hyppykapasiteetti, eikä se ole kilpaurallansakaan jättänyt ketään kylmäksi. Tästä kertoo mm. 11 ERJ:n sijoitusta korkeista luokista, ja jopa 2 voittoa. Tamma on ollut vasta vähän aikaa jalostuksessa, joten siltä löytyy yksi jälkeläinen Osiriksen lisäksi. Emänisä Bushham Dunger GT on kansainvälisestikin menestynyt fwb-esteratsu, joka kilpaili elämänsä aikana todella paljon. Oriilta löytyy grand prix tason menestystä sekä kansallisista että kansainvälisistä kilpailuista. Oriin loistavasta kilpailukyvystä ja suorituskapasiteetista kertoo vielä sekin, että se kilpaili vielä 20 vuotiaanakin korkeilla esteluokilla. Statistiikka 159: 58 - 17 - 9 - 26 kertoo myös osaltaan jotain menestyksestä. Supegrior jäi oriin viimeiseksi jälkeläiseksi. Emänemä Hwotary v.d Onsk on nykyisemmin Tanskassa puoliverijalostuksessa vaikuttanut kantakirjapalkinnon tamma, jonka kilpasuoritukset eivät aivan yltäneet Bushham Dunger GT:n tasolle, mutteivät suinkaan olleet huonoja. Sijoitusprosentiksi saatiin 17% josta voittoprosentti vain 6%. Jalostuskäytössä tamma on kuitenkin tullut tunnetuksi sekä Suomessa että Tanskassa, ja se tunnetaan mm. jälkeläistensä suuresta hyppykapasiteetista ja varsin hyvästä tyylistä hypätä.
© Sukuselvitys: noah.
» » » Jälkeläislista
s. 21.09.2007 FWB-t. Honor of Lime (e. Serpensortia of Scorpia)
s. 29.06.2008 FWB-o. Alcohol Solo (e. Furore NON)
s. 22.08.2008 FWB-o. DeWaal Solo (e. Comina Chapie)
» » » Valmennukset
11.-12.10.2008 - Nuppu, Windstable
Valmentajan kommentit: -
|
| » » » Päiväkirja
25.02.2008 Tein tarjouksen tästä upeasta orista jo mona päivää sitten, ja olen siitä lähtien odottanut malttamattomana myyntipäätöstä. Koin todellisen onnenhetken kun sain sähköpostiini ilmoituksen että ori muuttaa meille. Ori saikin samantien uudet sivut. Kilpaileminen ja valmennukset aloitetaan heti kun VRL saadaan toimintaan.
01.03.2010 Asar siirtyi ennenaikaiselle kisaeläkkeelle hiukeiden saavutustensa ansiosta! Miekkoselta löytyy peräti 88 sijoitusta estekisoista. Viimeaikoina olemme keskittyneet kipeytyneiden selkälihasten hoitamiseen hieronnan ja kevyen liikunnan kautta. Odottelemme innolla kesää ja kukantuoksuisia tammavieraita. ;)
|
» » » Kilpailusijoitukset
Alta löytyy parhaat tulokset ERJ:n alaisista esteratsastuskisoista. Yhteensä 88 sijoitusta, joista 13 voittoja. Katso kaikki kisat.
10.08.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 100-120cm; 2/10
11.08.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 130-140cm; 1/40
31.08.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu ERJ Cup, 150cm; 1/158
09.09.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140-160cm; 3/9
21.09.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 60cm; 6/36
10.10.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 130-150cm; 1/7
18.10.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 90cm; 2/30
19.10.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 40-50cm; 3/60
03.11.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140cm; 2/35
04.11.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120cm; 2/50
04.11.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 160cm; 5/50
07.11.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 150-160cm; 1/22
10.11.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120cm; 2/14
13.11.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 80-100cm; 5/40
20.11.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 130-140cm; 3/50
23.11.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 150-160cm; 2/22
25.11.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120cm; 3/35
28.11.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 150cm; 3/50
01.12.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120-130cm; 4/39
15.12.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120cm; 6/40
16.12.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140-150cm; 6/34
16.12.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 160cm; 3/29
22.12.2007 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 100cm; 3/77
10.01.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140cm; 4/29
10.01.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 130-140cm; 3/45
10.01.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 150-160cm; 5/34
11.01.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120cm; 4/31
03.04.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 110 cm; 1/73
03.04.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120 cm; 2/97
06.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 130-140cm; 8/76
10.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 150cm; 6/63
10.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 130cm; 2/102
13.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 160cm; 5/40
13.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120cm; 2/91
14.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 150cm; 2/40
17.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 110cm; 2/50
17.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 130cm; 1/43
17.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 110cm; 4/48
15.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 110cm; 1/14
15.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120cm; 3/15
19.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 160cm; 1/6
23.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 150cm; 1/40
25.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 100-110cm; 1/39
25.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 110-120cm; 3/39
25.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 130-140cm; 2/12
30.06.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 100-120cm; 3/57
04.07.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120-140cm; 4/62
07.07.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120cm; 2/60
15.07.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140cm; 7/98
17.07.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140cm; 7/61
18.07.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140cm; 6/50
22.07.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120cm; 8/81
22.07.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 100cm; 10/122
22.07.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 110cm; 7/102
24.07.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 100-120cm; 5/159
28.07.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140cm; 5/40
28.07.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 150cm; 5/36
01.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 100cm; 10/128
01.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 160cm; 1/47
02.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 130cm; 6/62
02.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120cm; 6/90
02.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 130cm; 6/61
06.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140cm; 3/113
07.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140cm; 4/27
07.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 150cm; 1/26
07.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 160cm; 7/111
08.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140cm; 6/40
10.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 130cm; 2/36
10.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140cm; 6/38
13.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120cm; 2/30
13.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120cm; 7/67
13.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 100cm; 3/27
14.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120-130cm; 5/72
14.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140cm; 8/65
14.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140cm; 5/65
18.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 100-110cm; 1/41
30.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140cm; 4/35
31.08.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 100cm; 7/50
09.09.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140cm; 2/19
11.09.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140cm; 3/19
12.09.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140cm; 7/55
26.09.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 140-150cm; 4/30
04.10.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120cm; 3/50
05.10.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 100-120cm; 5/84
05.10.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 130cm; 3/21
07.10.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 100-120cm; 5/25
07.10.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120-130cm; 4/20
07.10.2008 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120cm; 4/44
» » » Näyttelytulokset
23.05.2007 Näyttelyt (NJ) - Onepiece Horses, FWB-varsat aikuiskuvilla; BIS2, irtoSERT, JS
23.06.2007 Näyttelyt (NJ) - Swear Friesian, Hevosorit; BIS2, MVA-sert, JS
09.08.2007 Näyttelyt (NJ) - Thesrouce, Varsat aikuiskuvilla; LKV2, irtoSERT, JS
18.08.2007 Näyttelyt (NJ) - Yave, FWB-orit; BIS4, MVA-sert, JS
19.08.2007 Näyttelyt (NJ) - Willoughby, FWB:t; BIS2, MVA-sert, JS
|
|
|
© Sivujen suunnittelu ja toteutus Yogi 2010 - Ulkoasun kuvat Slawik
|
|
|