© ransu.kuvat.fi

SOUTHERN SOMBRERO RR

» Southern Sombrero RR, "Sombro"
» Suomalainen puoliverinen, ori
» Syntynyt 08.08.2013 (ikääntyminen)
» Säkäkorkeus 170cm, ruunikko
» Estepainotteinen, re 160cm
» Omistaja: Yogi (VRL-00072), Solo
» Kasvattaja: Oresama, Yorca Warmbloods
» Rekisterinumero: VH13-031-0547

Saavutukset: -

Kilpailumenestys:
103 ERJ:n alaista sijoitusta, joista 18 voittoja!



» Kilpailut & Näyttelyt «
» Valmennukset & Päiväkirja «


» » » Luonnekuvaus

Sombrolla, jonka virallinen nimi on Southern Sombrero RR, on oikeanlainen ote elämään. Sombron muuttaessa Soloon, oli se vasta vieroitettu emästään ja kulki edelleen projektinimellä "Southern X". Nimeä sille ei nimittäin vielä oltu päätetty, mutta kasvattaja toivoi että nimessä esiintyisi jossakin muodossa emän nimen sana "Southern". Päätin hieman tutustua varsaan, samalla kun mietin minkä nimen laittaisin virallisiin kauppapapereihin. Orivarsalla oli onneksi luottavainen ja tuttu kasvattaja, joka antoi varsan mukaani jo ennen virallista kaupantekoa. Oresama taisi itsekin olla huojentunut siitä että ei tarvinnut etsiä nuorelle orille maksullista laumapaikkaa, kun omassa tallissa ei samaan aikaan ollut muita leikki-ikäisiä poikia.

Varsan muutettua Soloon se laitettiin heti orilaumaan ja toivottiin parasta. Onhan uuden orin tuominen laumaan aina omanlaisensa prosessi, mutta ihan turhaan huolehdin, sillä tämä nuoriherra oli heti kuin kotonaan ja lauma vastaanotti sen hyvillä mielin. Nuori ori osoittautui erittäin aurinkoiseksi ja rennoksi kaveriksi, josta keksinkin sille sen hauskan Mexico -aiheisen nimen. Tämä herra osaa nauttia elämästä tasapainoisesti; se rakastaa tulisesti, nauttii rennosti siestasta ja hyväsydämisenä kaverina tulee myös toimeen kaikkien kanssa.

Siitä päästäänkin siihen, että Sombro on erittäin hyvä käsiteltävä. Sen koulutus sujui enimmäkseen leppoisasti ja yhteisymmärryksessä, vaikka toisinaan herra olikin sitten hieman liiankin leppoisa. Sitä voisi ehkä leikkisästi kuvailla myös hieman uunoksi, eli toisin sanottuna se ei ole penaalin terävin kynä. Silti se on mainio ratsu, sillä kun se jotakin oppii, vaikkakin toisinaan hieman hitaammin kuin muut ikäisensä, se myös tekee työtä käskettyä. Sombroa voi käsitellä kuka tahansa, sillä se ei vierasta eikä turhaan testaile. Se on rehti ja kunnollinen eteläin mies.

Hoitotilanteesta Sombro nauttii koko sydämestään, sillä tällä suurella pojalla on aina sydämessään pehmeä paikka hellittelyille. Aikansa se haluaa pusutella ja höpötellä hoitajan kanssa, mutta saatuaan riittävästi rakkautta, se asettuu mukavaan asentoon ja nauttii hoitotoimenpiteistä. Silmät lurpallaan se nautiskelee kovastakin harjauksesta, eikä mikään paikka ole liian pyhä kunnon jynssäystä varten. Kaviot nousevat pyynnöstä ja pää roikkuu sopivasti lyhyemmänkin hoitajan ulottuvissa. Varusteetkin on helppo pukea päälle, mutta satulavyö täytyy pullistelun takia muistaa kiristää kentällä.

Muutkin arkiset mutta välttämättömät toimenpiteet sujuvat leppoisasti Sombron kanssa, mainitaksemme esimerkiksi pesun. Etelän mies nauttii suunnattomasti lämpimästä pesusta; mitä kuumempi sen parempi. Kylmä vesi sen sijaan saa orin osoittamaan mieltään vihaisilla hännänheilautuksilla tai betonilattian kuopimisella. Muuten orilla ei oikeastaan ole mitään inhokkitoimenpiteitä, sillä jopa eläinlääkärin ja kengittäjän vierailut sujuvat sopuisasti. Varsinkin yhteen naiseläinlääkärin ori on kehittänyt varsinaisen rakkaussuhteen, niin lemmiskellen ja keimaillen ori tätä naista kohtelee.

Ratsuna Sombron parhaita puolia ovat kuuliaisuus, rohkeus ja taito. Huonoina puolina mainittakoon ajoittainen laiskuus ja viljattomuus. Siltä puuttuu se tietty tsäpäkkyys, jota esteratsulta toivottaisiin. Ori ei turhia testaile eikä se koskaan säpsy tai pelleile, mutta mitään se ei myöskään anna ilmaiseksi. Keskiverto ratsastaja selässään se on hyvin tavallinen, laiskanpulskea hevonen. Se kyllä suorittaa ja tekee työtä käskettyä, mutta meno on hyvin mitäänsanomatonta. Taitava ratsastaja sen sijaan osaa painella niitä oikeita nappeja etelänmiehen korvien välissä, jotta siihen menoon saadaan hieman tekemisen meininkiä.

Esteillä ori on vaativan ratsastajan alla erittäin varma suorittaja, joka on erityisen tarkka jaloistaan. Pudotuksia sillä tulee harvoin ja hyppytekniikka on ihan omaa luokkaansa, mutta se mihin sitä ratsastajan ratsastusta tarvitaan, on vauhti ja tiukat tiet. Jos Sombro saisi itse päättää, se kyllä hyppäisi mielellään, mutta lunkisti ja esteiden väliset reitit olisivat mukavan pitkiä. Sen varmajalkaisuus ja suuret hypyt ovat kuitenkin taanneet sen paikan 160cm -radoilla, sillä siinä kun muut ratsukot alkavat tässä vaiheessa karsiutumaan pudotusten takia, on Sombro omimmillaan.

Kisapaikalla Sombro on rauhallinen ja pysyy sukupuolestaan huolimatta hyvin hyppysissä, joskin sillä on kovasti asiaa ohikulkeville kavereille. Se haluaisi mielellään tehdä tuttavuutta muiden kanssa niiden sukupuolesta riippumatta, joka ei yleensä ole samaa sukupuolta olevien kaviokkaiden mieleen. Omalla laitumellahan Sombro tulee edelleenkin aikuisiässä hyvin toimeen muiden orien kanssa ja sen voi turvallisesti tarhata myös niiden orien kanssa, joita ei voi enää laumaan laittaa. Sombro siis on yhä edelleen ja toivottavasti aina tulevaisuudessakin, kaikkien kaveri.


» » » Sukutaulu ja sukuselvitys

i. Tiger Trouble ERJ-III
58 sijoitusta estekilpailuista
ruunikko - fwb - 171cm
ii. Triple Trouble evm
rautias - fwb - 172cm
ie. Goodbye Tiger evm
ruunikko - fwb - 168cm
e. Southern Show
15 sijoitusta estekilpailuista
ruunikko - fwb - 166cm
ei. Hallucination evm
?? - fwb - 175cm
ee. Stolen Tomorrow evm
?? - fwb - 174cm


» » » Jälkeläiset
s. 10.11.2013 fwb-o. Grande Apocalypto Solo (e. Ultra Sinister Solo)


» » » Ikääntyminen

Ikääntyminen: 1 virt. vuosi = 50 irl. päivää!

syntynyt - 08.08.2013
1 vuotta - 27.09.2013
2 vuotta - 16.11.2013
3 vuotta - 05.01.2014
4 vuotta - 24.02.2014
5 vuotta - 15.04.2014
6 vuotta - 04.06.2014
7 vuotta - 24.07.2014
8 vuotta - 12.09.2014
9 vuotta - 01.11.2014
10 vuotta - 21.12.2014
11 vuotta - 09.02.2015
12 vuotta - 31.03.2015
13 vuotta - 20.05.2015
14 vuotta - 09.07.2015
15 vuotta - 28.08.2015
16 vuotta - 17.10.2015
17 vuotta - 06.12.2015
18 vuotta - 25.01.2016
19 vuotta - 15.03.2016
20 vuotta - 04.05.2016
21 vuotta - 23.06.2016
22 vuotta - 12.08.2016
23 vuotta - 01.10.2016
24 vuotta - 20.11.2016
25 vuotta - 09.01.2017
26 vuotta - 28.02.2017
27 vuotta - 19.04.2017
28 vuotta - 08.06.2017
29 vuotta - 28.07.2017



Southern Sombrero RR on virtuaalihevonen! - Southern Sombrero RR is a sim-game horse!

© Ulkoasun suunnittelu ja toteutus: Yogi 2011