© Latu

METAMORPHIA LUMOS

» Metamorphia Lumos, "Mette"
» Suomalainen puoliverinen, tamma
» Syntynyt 22.12.2012 (ikääntyminen)
» Säkäkorkeus 168cm, mustanpäistärikkö sabino
» Estepainotteinen, re 160cm
» Omistaja: Yogi (VRL-00072), Solo
» Kasvattaja: Latu, Stall Lumos
» Rekisterinumero: VH13-031-0288
Saavutukset:
-



Kilpailumenestys:
100 ERJ:n alaista sijoitusta, joista 17 voittoja!


» Kilpailut & Näyttelyt «
» Valmennukset & Päiväkirja «


» » » Luonnekuvaus

Elettiin uuden vuoden vaihdetta ja ilmassa oli jännitystä. Edeltävänä yönä oltiin raketit ammuttu ja kuohuvat juotu, kuiskailtu lupaukset alkavalle vuodelle. Uudessa vuodessa on aina jotakin viehättävää ja ennalta-arvaamatonta, se voi olla uuden alku tai vanhan loppu. Toisille se ei merkitse mitään, toiset odottavat sitä kuin kuuta nousevaa. Minulle uusi vuosi on aina tervetullut, silloin voin hetken istahtaa alas ja miettiä, mitä kaikkea onkaan kuluneen vuoden aikana kerennyt tapahtumaan. Salaa mielessäni myös suunnittelen tulevaa vuotta ja mietin, että minkälainen jalostuksen kultakimpale tänä vuonna saa minulla pasmat sekaisin. Kauaa minun ei tarvinnut tätä miettiä ja ihmetellä, sillä uuden vuoden päivänä sain soiton tuttavaltani Latulta. Kuukautta aikaisemmin olin tehnyt tarjouksen Latun maitovarsasta, jonka vertaista en suoraan sanottuna koskaan ollut aikaisemmin nähnyt. Enkä välttämättä tulekaan näkemään, sillä tämä pieni tamma on kyllä ainut laatuaan. Olin ollut Latun Stall Lumosissa joulujuhlien vietossa, kun tallin uusin tulokas oli tullut puheeksi. Kaikki kehuivat sen väriä ja yrittivät arvailla minkäköhän näköinen siitä aikuisena tulisikaan. Mielenkiintoni herättyä pyysin päästä näkemään tämän pienen tammavarsan. Ja voi kuinka erikoinen se toden totta olikaan, en ollut eläessäni nähnyt sinisilmäistä mustanpäistärikköä sabino varsaa! Latun soitettua tänään kertoakseen, että varsa saisi muuttaa luokseni Soloon, olin ratketa riemusta. Mikä upea tulevaisuus meillä olisikaan edessämme, mutanttivarsani ja minä!

Metamorphia Lumos muutti Soloon heti vieroituksensa jälkeen, kuuden kuukauden iässä. Yhteisen taipaleemme alkuaikoina suhteemme oli hyvin hauras ja pieni Metamorphia erittäin ujo ja hentoinen. Varsan totuttua uuteen ympäristöönsä ja tutustuttua tammalauman jäseniin, se kuitenkin ikään kuin alkoi tulla ulos kuorestaan. Viimeistään sen ollessa vuoden vanha, rupesin miettimään, että olikohan tuo alun säikkyys ja ujous ollut vain jokin katala juoni. Sillä juonia tämä tammavarsa kyllä osasi! Mitä paremmin opin tuntemaan Meten, sen selvemmäksi minulle kävi, että tämä tammahan on aivan älyttömän viekas. Aina kun luulin edistyväni sen kanssa ja koulutuksen etenevän hienosti, sain huomata sen olevan askeleen edellä minua. Milloin sain tamman kiinni pahanteosta, ja milloin sain osakseni senpäiväistä niskurointia.. Yksikään päivä ei ole ollut samanlainen Meten kanssa, se myönnettäkööt. Meten matka varsasta ratsuksi piti sisällään jos jonkinlaisia tapahtumia ja käänteitä, mutta kyllä siitä on ihan kelpo hevonen silti kuoriutunut. Olen kuitenkin oppinut lukemaan tammaa rivien välistä ja oppinut olemaan uskomatta sen teatraalisuutta.

Hoitotoimenpiteiden aikana tamma osoittaa selvästi mieltään potkimalla seinää takakavioillaan tai kuopimalla maata. Toisinaan se lähtee pyörimään ympyrää karsinassa ja hoitaja on vaarassa liiskaantua seinän ja tamman väliin. Siksi tamma onkin muistettava pitää kiinni hoitotoimenpiteiden aikana. Mette tarvitsee ehdottomasti itsevarman ja kokeneen hoitajan, joka ei anna tamman jekuttaa itseään ihan 5-0 meiningillä. Vaikka Mette onkin äärimmäisen ovela juoniensa ja teatraalisuutensa kanssa, ei se yleensä jaksa turhaan kiusata ihmistä, joka käsittelee tammaa kokeneesti ja varmasti. Mette on sen verran oman tiensä kulkija, että mitään turhan pitkiä hoito- ja lässyttelysessioita se ei jaksa pidemmän päälle. Pitkäkestoiset harjan letittelyt ja voiteiden levittelyt saavat tamman kirskuttelemaan hampaitaan ja paukuttelemaan seiniä. Se on tyytyväinen jos se harjataan nopeasti ja tehokkaasti ja isketään kamat niskaan, tämä neiti nimittäin janoaa tositoimiin. Ratsuna Mette onkin parhaimmillaan!


» » » Sukutaulu ja sukuselvitys

i. Chimaera MUST Finest, Finest Foal, KTK-II
59 sijoitusta estekilpailuista
rautiaanpäistärikkö sabino - fwb - 168cm
ii. Acromantula Finest, KTK-III
mustanpäistärikkö sabino - fwb - 170cm
ie. Afternoon Delight
rautias - fwb - 172cm
e. Rosyln Lyne Finest, KTK-II
50 sijoitusta estekilpailuista
tummanruunikko - fwb - 169cm
ei. Ironsky VIR MVA Ch, KERJ-I, ERJ-II, SPL-I, YLA2
musta - fwb - 171cm
ee. Earth Intruders SPL-I, ERJ-II
rautias - fwb - 168cm


» » » Jälkeläislista
s. 16.10.2013 fwb-t. Arcanna Solo (i. Rägbys Vociferous)
s. 24.12.2013 fwb-t. Transmutatia Solo (i. Silverblode Vampire Nights)


» » » Ikääntyminen

Ikääntyminen: 1 virt. vuosi = 50 irl. päivää!

syntynyt - 09.05.2012
1 vuotta - 10.02.2013
2 vuotta - 01.04.2013
3 vuotta - 21.05.2013
4 vuotta - 10.07.2013
5 vuotta - 29.08.2013
6 vuotta - 18.10.2013
7 vuotta - 07.12.2013
8 vuotta - 26.01.2014
9 vuotta - 17.03.2014
10 vuotta - 06.05.2014
11 vuotta - 25.06.2014
12 vuotta - 14.08.2014
13 vuotta - 03.10.2014
14 vuotta - 22.11.2014
15 vuotta - 11.01.2015
16 vuotta - 02.03.2015
17 vuotta - 21.04.2015
18 vuotta - 10.06.2015
19 vuotta - 30.07.2015
20 vuotta - 18.09.2015
21 vuotta - 07.11.2015
22 vuotta - 27.12.2015
23 vuotta - 15.02.2016
24 vuotta - 05.04.2016
25 vuotta - 25.05.2016
26 vuotta - 14.07.2016
27 vuotta - 02.09.2016
28 vuotta - 22.10.2016
29 vuotta - 11.12.2016




Metamorphia Lumos on virtuaalihevonen! - Metamorphia Lumos is a sim-game horse!

© Ulkoasun suunnittelu ja toteutus: Yogi 2011