Päiväkirjamerkinnät ja valmennukset

Päiväkirjamerkintöjä 9 kpl ja valmennuksia 3 kpl!

22.05.2012 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Yogi
Seisoskelin tallin pihassa, malttamattomana, auringon jo laskiessa puiden latvojen taakse. Heiluttelin käsissäni kahta uutuuttaan kiiltelevää nahkariimua. Olin ostanut ne viikkoa aiemmin, valinnut nahan väritkin tarkkaan jotta ne varmasti sopisivat uusimmille tulokkaillemme. Ja tänään heidän oli määrä saapua, vihdoinkin! Cannabia oli saanut tammat mahtumaan Tampereelle matkalla olevaan hevoskuljetusautoon jonka oli määrä ajaa tästä ohi kuuden maissa, mutta minä olin seissyt pihassa jo viidestä lähtien. En vain malttanut keskittyä hommiini tänään. Mutta kuka malttaisikaan, jos olisit juuri ostanut kaksi kuuluisaa, kansainvälisen tason kilparatsua ja ne olisivat matkalla luoksesi? Itseasiassa ostosta oli jo kulunut melkein kuukausi, mutta järjestelyissä sekä matkoissa Englannista Suomeen oli mennyt oma aikansa. Vihdoin viimein valkoinen hevoskuljetusauto kaarsi pihaan. Ulos kuljettajan kopista asteli roteva ja hymyileväinen mies, joka esitteli itsensä Otoksi. Otto ryhtyikin heti lastaamaan tammoja kyydistä, ilmeisesti tietoisena hurjasta innostuneisuudestani. Huokailin ihastuneena, kuin lapsi jouluaattona. Otto talutti Helian ja minä Umbrellan talliin, jonne jätimme ne mutustelemaan iltaruokiaan. Kauaa en malttanut pysyä poissa, vaan hiivin hiljaa talliin hyvästeltyäni Oton. Muutamaa päivää aiemmin Cannabialta ostamani ori oli saapunut jo pari päivää aiemmin toisen hevoskuljetusauton kyydissä, koska kaikki kolme eivät olleet mahtuneet yhteen autoon. Nyt kun minulla oli kolmikko vihdoin viimein turvallisesti kotona, saatoin viimein huokaista helpotuksesta.

28.05.2012 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Yogi
Tänään sain kuulla iloisen uutisen nauttiessani aamukahvistani lehden äärellä. Tallimestarini soitti minulle ja ilmoitti, että Rellan varsa oli syntynyt! Hörpin kahvini pikapikaa ja hyppäsin autooni. Perillä tallilla minua odotti mitä suloisin näky tammalaitumella. Rella ja aivan mielettömän kaunis voikko tammavarsa lepäilivät vehreällä nurmella, aamuaringon lämmöstä nauttien. Rella oli siemennetty omalla cremellon värisellä orillani kun tamma vielä asui Englannissa ja varsan oli määrä jäädä itselleni kasvamaan. Synnytys oli hyvin ajoitettu, sillä Rella on kerennyt nauttia pitkästä ja ansaitusta mammalomasta Suomeen muuttonsa jälkeen. Pieni karamellin keltainen varsa nimettiin Creme Caramelleksi. Iltapäivällä varsa jo kiiruhti haparoivin askelin ja kompastellen emänsä perässä, päättäväisenä siitä että ei jäisi jälkeen. Välillä varsa tupsahti turvalleen, mutta mestarin elkein se nousi ylös kuin mitään ei olisi tapahtunut, jatkaen vauhdikasta menoaan. Illalla vein parivaljakon sisälle lämpimään talliin, sillä yöt olivat vielä viileitä.

25.06.2012 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Yogi
Rella on sopeutunut hyvin Soloon ja olemmekin jo päässeet tutustumaan toisiimme sopivissa määrin. Rellan varsan vieroitus tarkoittaa että voimme ryhtyä treenaamaan aktiivisemmin, ja jos kaikki menee hyvin, siirrymme kotikentältä kisaradoille. Tänään meillä oli jo toinen varsinainen estetreeni valmentajani valvovan silmän alla. Olin todella tyytyväinen pirteän ja yhteistyönhaluisen tamman suoritukseen, mutta ennenkaikkea sen luottavaisuuteen. Vaikka sillä oli miltei vieras ratsastaja selässään, se uskalsi antautua armoilleni ja jättää jännitykset pois. Hypyt olivat todella taidokkaita ja hyvin ajoitettuja, mutta onhan niissäkin hieman parantamisen varaa. Treenin jälkeen ratsastin tamman ulos maneesista ja suuntasimme askeleemme kohti metsäpolkua. Metsän viileydessä teimme rauhallisen kävelylenkin, kuuntelimme pimenevässä kesäillassa sirkkojen soittelua. Viljapellon reunalla laukkasimme pätkän, mutta Rellalla oli niin rauhalliset fiilikset, että vauhti ei nyt ihan maistunut. Kun aurinko oli juuri laskemassa puiden taakse, saavuimme takaisin tallipihaan ja jalkauduin tamman selästä. Tallissa Rella sai iltasapuskat ja runsaasti vettä.

10.08.2012 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Yogi
Rella on jo asunut meillä pitkään ja olemme löytäneet yhteistyön ja kumppanuuden. Treenimme jatkuivat viime kesänä Caramellen vieroituksesta seuraavaan kevääseen saakka, mutta kesällä Rella varsoi taas. Tällä kertaa varsan isänä toimi oma hannoverorini Panther, joka asustaa samassa yksityistallissa kuin Rellakin. Syntynyt varsa oli erittän jykevä ja suurikokoinen orivarsa, joka sai nimekseen Deco Dimensional. Varsan varasi heti Joe ja nyt vieroituksen myötä pikkumies muutti heti Jadessa Warmbloodsiin. Rellan kanssa on treenattu jo pari kuukautta, alkuun rennommin mutta koko ajan kunnon kohotessa on treenienkin tasoa nostettu. Nyt olemme vihdoin päässeet kilpailemisen makuun neidin kanssa ja kisoissa on sujunut odotettuakin paremmin. Pari viikkoa radoilla ja meille on jo kasaantunut kymmenisen sijoitusta, ei hullumpi saavutus! Tulevien kuukausien ajan kalenteri näyttää täydeltä ja kiireiseltä, niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin kisojen suhteen. Rella on onneksi kokenut matkustaja, joten reissaamiset eivät ole tähänkään mennessä tuottaneet ongelmia. Kilpailemisen ohessa Rellalla on aina vapaapäiviäkin, ettei se suinkaan pääsisi kyllästymään liian nopeatempoiseen arkeemme.

05.01.2013 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Yogi
Umbrella on ollut jo pitkän pitkän aikaa sairaslomalla loukkaantumisensa takia. Edellisistä kisoistamme on pari vuotta aikaa, emmekä ole juurikaan edes kaivanneet kilparadoille takaisin. Viimeisiksi kilpailuiksi joihin osallistuimme jäi Castor Racing Centerin kisat, joissa Rella pärjäsi todella hienosti. Kaikki sujui kuten pitikin, mutta kotimatkalla se maailmalle hetkellisesti musertanut tapahtui. Räntämyrkyssä kuljetusautomme luisui tien reunan yli ja jäi jumiin toinen rengas ilmassa keikkuen. Vaunun perä oli kuitenkin tukevasti kohti tietä, joten lastasin nopeasti Rellan ulos kärrystä, koska pelkäsin että sen hätääntyessä kärry saattaisi pudota ojaan kyljelleen. Timo joka oli mukana kuskina soitti hinausapua ja minä odotin vähän matkan päässä autosta, suojaliivi päälläni ja hevonen ojan puolella narussa. Jostakin ilmaantui kuitenkin yhtäkkiä auto joka ei selvästikään nähnyt jumitta olevaa traileriamme, vaan törmäsi suoraan kärryymme takaapäin. Rella syöksähti karkuun ja menetin otteeni sen suitsista, ennen kuin tiesinkään tamma oli jo ottanut osumaa toisesta suunnasta tulevasta autosta. Onneksi auto oli kerennyt hidastamaan nähtyään tilanteen, mutta Rellan matka päätyi kuitenkin Hevosklinikalle. Timo ja minä säilyimme säikähdyksellä kaikesta tapahtuneesta, mutta Rellalta murtui sääriluu. Parantuminen on kestänyt pitkään, mutta ennuste on koko ajan ollut hyvä. Nyt olemme jo aloittaneet kevyen treenailun tamman kanssa, mutta vielä on pitkä matka entiseen.

13.03.2013 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Yogi
Rella on edistynyt valtavasti viimeisen puolen vuoden aikana! Paraneminen onnettomuudesta vei monta vuotta, mutta kun vihdoin olemme päässeet treenaamisen makuun, on edistyminen ollut todella nopeaa. Rellalla on intoa ja motivaatiota kymmenen kilparatsun edestä, ihan niinkin että välillä sitä pitää vähän hyssytellä. Tamman kuntoa on kohotettu askel askeleelta ja viimeiden kuukauden olemme jo hypänneet matalia esteitä. Eläinlääkäri sanoo että Rellan jalka on täysin parantunut leikkausten ja hyvän sekä pitkän hoidon ansiosta, mutta en silti halua ottaa mitään riskejä. Uskon siihen että hiljaa hyvä tulee, eihän meillä tässä mikään kiire ole. Olen ajatellut sen niin, että jos joskus vielä pääsemme kilparadoille, niin se olisi mukavaa, mutta mikäli niin ei tulisi käymään, en kantaisi kaunaa siitä. Meillä on kuitenkin Rellan kanssa ollut jo hieno ja pitkä ura yhdessä, mitään en vaihtaisi pois. Lisäksi haaveilen tamman astuttamisesta, mikä olisi kilpauraakin tärkeämpi tavoite. Uskon että mikäli Rellan jalka todetaan täysin sataprosenttisen terveeksi, astutan sen ensitöikseni. Vasta sitten kilpailut, jos sinne asti pääsemme. Rella itse ei enään ole moksiskaan jalastaan, se laukkailee iloisesti vehreämmiksi muuttuvilla nurmilla ja vetää riemukasta pukkilaukkaa hiekkatarhassa.

20.05.2013 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Yogi
Suuri haaveeni Rellan astuttamisesta kävi toteen viime kesänä, kun Rellan kunto oli osoittautunut kyllin hyväksi. Olin suunnitellut pitäväni Rellan varsan ja katsonutkin sopivia oreja sille. Kuinka ollakkaan, niin satuin törmäämään Senin ilmoitukseen jossa tämä etsi sopivaa siitostammaa tulevian kilpahevosensa emäksi. Hetken kyllä jouduin tätä asiaa harkitsemaan ja punnitsemaan, koska se tarkoittaisi että en itse saisi pitää Rellan varsaa. Tiesin kuitenkin että Sen on huipputason ratsastaja ja tämän hevoset pääsivät yleensä kilpailemaan kansainvälisille kilparadoille asti, keräämään mainetta ja kunniaa. Lopulta tein päätökseni ja tarjosin Senille Umbrellaa emäksi tulevalle tilausvarsalle. Sen hyväksyi Rellan varsan emäksi ja esitti orivalinnaksi upeaa hannoveroriita nimeltään Nexus W. Tämä tummanruunikko suurien kilparatojen sankari teki minuun heti vaikutuksen, ja niinpä tilasimme Espanjassa asuvan orin pakasteita siemennystä varten. Kaksi viikkoa sitten Rella lopulta varsoi, pitkän ja jännittävän odotuksen jälkeen. Nätti ja suurisilmäinen tummanruunikko varsa teki heti vaikutuksen myös ostajaansa, pikkuneiti esitti kauniin liidokasta ja hallittua ravia kolmantena elinpäivänään ja onnistuin saamaan tämän videolle. Sen antoi varsalle nimen Unite, mielestäni erittäin kaunis ja lupaava tulevan estesankarin nimi. Vieroituksen jälkeen varsa tulee muuttamaan Saksaan omistajansa luokse.

18.07.2013 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Yogi
Elämä on vienyt meitä ihan eri suuntaan kuin alkujaan olin suunnitellut Rellan ja minun varalleni, mutta ympäri käydään ja yhteen tullaan. Rella on toipunut niin hyvin muutaman vuoden takaisesta onnettomuudestaan, että sitä tuskin enään muistaa. Mitään henkisiäkään traumoja ei ole reippaan tamman mieleen jäänyt, vaikka pimeä ilta sateisella ja liukkaalla autotiellä on ainakin minun mielessäni yhä. Rellan viimeisin varsa Unite vieroitettiin puolisen vuotta sitten ja matkasi suuren hevoskuljetusauton kyydissä laivarahdilla Saksaan Senin siittolaan. Sen jälkeen olemme voineet Rellan kanssa keskittyä täysillä treeneihin, eikä kunnon kohottamiseen ole paljoa tarvittu sillä tamma oli niin hyvässä kondiksessa jo ennen varsomistaan ja mammaloma pidettiin varsin lyhyenä. Tänään osallistuimme ensimmäisiin virallisiin kilpailuihimme sitten onnettomuuden, eikä olisi paremmin voinut päivä mennä! Kilpailut pidettiin Takkurassa ja otimme osaa 160cm luokkaan. Rella oli aamusta lähtien niin jännittynyt ja säpsähteleväinen, että pelkäsin pahinta aloittaessamme lämmittelyt suoritustamme varten. Radalla Rellan jännitys kuitenkan purkautui hyvällä tavalla vauhdikkuutena ja suurina hyppyinä, mutta vaikka yleisö hurrasi tunsin itse allani vauhkon ja tärisevän hevosen. Olin kuitenkin todella ylpeä Rellasta, voitimme luokkamme hienolla nollaradallamme ja nopealla ajallamme! Jatkossa toivon kuitenkin että tamma oppisi taas nauttimaan kisoista ja rentoutumaan suorituksensa ajaksi.

26.11.2013 Estevalmennus, kirjoittajana Sofia W.
Upea yhteistyönne välittyi meikäläiselle asti jo heti ensimmäisistä askeleista, jotka maneesissa tänään otitte. Sinulla oli ihailtavan kevyt ohjastuntuma ja Rella oli oikein oppikirjamaisesti kuulolla avuillesi. Vauhtia piisasi, muttei liiaksi. Verryttelyt sujuivat ilman moitteen sijaa, mutta hypätessänne harjoitusesteitä silmiini sattui jotain häiritsevää. Rella hyppäsi muuten oikein nätisti, mutta ei ihan suoraan. Isommilla esteillä vinoon hyppääminen voisi haitata radasta suoriutumista, joten katsoin aiheelliseksi pureutua tähän pulmaan.

Hienosäätö tapahtui siten, että laitoin teidät hyppäämään joksikin aikaa pelkkiä ristiesteitä. Tämä sen tähden, että ristikot on hypättävä nimenomaan keskeltä eikä mistä sattuu reunasta. Kun näitä oli tahkottu hetken verran, otimme kokeen vuoksi harjoittelun alle tavallisen pystyesteen. Voilà, Rella tuntui saaneen ideasta kiinni ja ylitti nämäkin hienosti suoraan! Tätä teidän kannattaa kuitenkin työstää vielä kotona. Kun tätä oli treenattu tarpeeksi, päästin teidät kokeilemaan korkeampia esteitä ratana. Olin todella innoissani, kun tämänkään tehtävän aikana Rella ei hypännyt vinosti kuin yhden ainoan kerran ja kyseisen esteen uusiessanne ei enää kertaakaan!

30.11.2013 Estevalmennus, kirjoittajana Suvi
Aloitimme valmennuksen reippailla siirtymiseillä jotta Rella saatiin hereille. Tamma reagoi nopeasti ja pääsimme siirtymään verkkaesteille. Yogi ja Rella saivat alkuun hypätä muutamia pystyjä pitkällä lähestymisellä. Lähestymisestä ei tullut kovin suora, Yogin tulisi muistaa tukea hevosta koko lähestymisen ajan. Hypyt kuitenkin olivat siistejä.

Varsinaisena valmennuksena ratsukko sai hypätä ns. kolmoissarjaa jossa ensimmäinen väli oli kolme askelta ja toinen yhden askeleen. Rella tuli tehtävään sisään melko hitaassa tempossa ja ensimmäinen väli jäi pitkäksi. Hyppy toiselle lähti kaukaa ja kolmannelle vielä kauempaa. Urheasti tamma kuitenkin koetti ylittää esteet, puomeja toki kolisi alas. Uudella yrityksellä Yogi kannusti tammaa hieman enemmän ja oli hevonenkin tainut ensimmäisestä kerrasta oppia. Vaihdoimme vielä suuntaa ja ratsukko sai tulla ensin yhden askeleen välin ja sen perään kolmen. Näinpäin esteet sujuivatkin vielä paremmin ja Rella teki hyvää työtä hypäten todella tarkasti. Myös eteenratsastus toisen esteen jälkeen meni hyvin, Rella vastaanotti avut hienosti. Tamma oli hyvässä vedossa tänään, kunhan Yogi suunnittelee heti ensimmäisellä kerralla ratsastuksen paremmin ja muistaa tukea hevosta on radat alusta asti varmasti upeaa katsottavaa!

02.12.2013 Estevalmennus, kirjoittajana Sofia W.
Tämänpäiväiset valmennettavani olivatkin jo vanhoja tuttuja! Olinkin hyvilläni jälleennäkemisestämme heti valmennuksen alusta lähtien. Verryttelyissä Rella esiintyi yhtä ilahduttavan varmasti ja osaavasti, joskin sillä oli vähän vauhti päällä ja sait tehdä huomattavasti edelliskertaa enemmän töitä tamman hillitsemiseksi. Pidättämisestä Rella tosin vain kuumui siinä määrin, että voltit ravissa ja laukassa muistuttivat muodoltaan pikemminkin kananmunaa kuin ympyrää eikä pitkän sivun laukkaamisen jälkeen oikein meinattu viitsiä hiljentää tempoa. Vähän aikaa rellestettyään tamma kuitenkin rauhoittui siinä määrin, että pystyimme siirtymään hyppyharjoituksiin.

Positiivinen kuvani teistä vahvistui toden teolla nähdessäni, että olit laittanut viimekertaiset neuvoni korvan taakse ja myöskin työstänyt niitä! Esteitä kaikkea muuta kuin suoraan hyppäävästä kaverista ei ollut enää tietoakaan, vaan Rella ylitti esteen toisensa jälkeen hallitusti ja keskeltä estettä. Vaikka voimistelusarjat sujuivatkin noin mainiosti, ennen vuolasta kehutulvaa halusin silti nähdä, kuinka pärjäsitte isommilla esteillä. Ja kyllähän te pärjäsitte! Rellan hyppytyyli oli todella hioutunut huippuunsa sitten viime näkemän. Menoanne oli ilo seurata paitsi sen virheettömyyden vuoksi, myös siksi että selvästi nautitte saadessanne paiskia hommia yhdessä.

02.12.2013 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Yogi
Olemme treenanneet ja kilpailleet ahkerasti Rellan kanssa ja on tullut aika jättää jäähyväiset kilparadoille. Paluu kilparadoille ei ollut helppo, mutta sitäkin palkitsevampi. Alun kankeudesta olemme vain päässeet ylöspäin, sijoittuen ja voittaen tiemme takaisin huipulle. Huipulla on kuitenkin hyvä lopettaa, siksi Rella saa nyt hyvien muistojen siivittämänä jäädä kilpaeläkkeelle nauttimaan elämästään ja rauhasta. Toivon että Rella saisi myös vielä yhden jos toisenkin varsan, sillä se on osoittautunut todella hyväksi emäksi ja laadukkaaksi siitostammaksi. Joulukuussa tulemme osallistumaan Esteratsastusjaoksen laatuarvosteluun, odotan tätä päivää malttamattomana, kuin kuuta nousevaa!